Suomeksi

Saavuin Muensteriin tällä viikolla (3.5.2026). Pääsin vaihtoperheeseen, joka antaa minulle tälle vaihdolle kolmeksi kuukaudeksi huoneen vuokralle.

Ensimmäinen työpäivä sitten heti oli seuraava maanantai, 4.5.2026. Ensimmäinen päivä meni siihen, että tutustuin koko yksikköön. Kyseessä on siis yksikkö, jossa tarjotaan apua yksin eläville miesoletetuille, jotka on asunnottomia. Meidän yksikkö on koko viikon auki, 24/7, eli meillä on aamu- , ilta- ja yövuorot. Yksikköön kuuluu kolme eri majoituspaikkaa. Ensimmäinen majoituspaikka on se, missä minä olen pääsääntöisesti. Sen nimi on "Haus der Wohnungslosenhilfe"/ asunnottomien tukikeskus. Se on matalan kynnyksen avunpyyntöpaikka ja samalla myös hätämajoitusyksikkö. Yksikössä pyritään turvaamaan asiakkaan sosiaaliset ja terveydelliset perustarpeet. Meiltä ohjataan asiakkaat myös seuraaviin tukipalveluihin, jos on tarpeellista. Yksiköstä löytyy 80 paikkainen majoitusosasto, jossa ihmiset ovat jaettuina huoneisiin kolmistaan ja kahdestaan. Seuraava mahdollinen majoituspaikka on HUK, eli avunvälitys ja lyhytainainen majoitus. Sinne mahtuu 48 ihmistä, jotka ovat jaettuina huoneisiin kolmistaan tai nelistään. Kolmas majoituspaikka on AWH, eli työntekijöille tarkoitettu majoituspaikka. Sinne mahtuu 36 ihmistä, jotka ovat jaettuina kahdestaan omiin huoneisiin. Talvella yksikkö tarjoaa myös ylimääräistä apua, jossa ihmiset yöpyvät asuntokonteissa. Näihin muihin majoituspaikkoihin aion harjoittelun aikana tutustua tarkemmin. 

Yksikössä on myös joka päivä mahdollisuus tulla syömään aamupalaa ja lounasta. Asukkaat ja ulkopuolelta tulevat joutuvat pienen maksun sitä vastaan maksamaan, esim. lounas maksaa meillä 2€. 

Meillä on yksikössä omat sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit ja opiskelijat. Maanantaista perjantaihin yksi sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä lähtevät kaupungille, harjoittamaan jalkautuvaa työtä. Paikan päällä tarjotaan majoitusta, sosiaaliohjausta, neuvontaa ja terveyspalvelut. Meidän opiskelijat ovat portilla töissä, jossa hoidetaan kaikki pienet asiat, eli vastataan puhelimeen, avataan pääovi, tiettyihin aikoihin haetaan asiakkaalle vaatteita, päästetään asiakkaat vessaan ja suihkuun ja asiakkaat voivat meillä myös pestä heidän omia pyykkejä. Eli toisin sanoen meidän portti on ns. vastaanotto/vahtimestarin piste. Vastaanotto on 24/7 auki. Sosiaalityöntekijät ovat viikolla saatavilla, jos heillä on aikaa. Toki asiakas voi tehdä ajanvarauksen sosiaalityöntekijälle. Sosiaalityöntekijät ja sairaanhoitajat tekevät päivätyötä, eli klo 7.30 - 16.00. Jalkautuva työ on riippumaton ajoista, he voivat itse päättää sen, milloin he lähtevät kaupungille. He lähtevät kyllä usein aamulla jo ulos. Tähän jalkautuvaan työhön voisin tehdä tulevina viikkoina oman kappaleen, koska minulle ehdotettiin, että voisin joskus tulla mukaan "kentälle". 

Minä olen ollut tämä ensimmäinen viikko enemmän vastaanotolla ja katsonut, mitä kaikkea siellä tapahtuu. Torstaina ja perjantaina sain jo itse ruveta toimeen ja otin asiakkaita vastaan, vastasin puheluihin. Minun ensimmäiset asiakaskohtaamiset tulivat aika nopeasti. Hoidin yhden asiakkaan kanssa hänen omia asioitaan, olin tulkkina siinä mukana, pääsin sosiaalityöntekijän ja sairaanhoitajan kanssa tervehtimään sairaalaan uutta mahdollista asiakasta, kävin yhden asiakkaan kanssa markkinoilla, koska hän oli sitä toivonut, avustin yhtä asiakasta junalipun saamisessa, jotta hän pääsi takaisin kotikylään takaisin, yhdessä sosiaalityöntekijän ja asiakkaan kanssa käytiin katsomassa uutta asuinpaikkaa. Eli tähän viikkoon on jo kaikkea mahtunut ja olen päässyt rohkeasti mukaan kaikkeen. 

Tämä viikko on ollut huippu viikko. Todella hyvä työyhteisö ja he ovat ottaneet minut todella hyvin vastaan. Tuntuu siltä kuin olisin ollut jo vuosia siellä töissä. Tässähän se positiivinen juttu on, että olen ollut töissä aiemmin jo saksalaisessa työyhteisössä. 

Auf Deutsch

Ich bin diese Woche, am 3.5.2026, in Münster angekommen. Für die Dauer meines dreimonatigen Austauschs habe ich eine Gastfamilie gefunden, die mir ein Zimmer vermietet.

Mein erster Arbeitstag war direkt am darauffolgenden Montag, dem 4.5.2026. Der erste Tag bestand hauptsächlich daraus, die gesamte Einrichtung kennenzulernen. Es handelt sich um eine Einrichtung, die Hilfe für alleinlebende männliche obdachlose Personen anbietet. Unsere Einrichtung ist die ganze Woche rund um die Uhr geöffnet, also 24/7. Deshalb gibt es Früh-, Spät- und Nachtschichten.

Zur Einrichtung gehören drei verschiedene Unterkünfte. Die erste Unterkunft ist diejenige, in der ich hauptsächlich arbeite. Sie heißt Haus der Wohnungslosenhilfe. Dabei handelt es sich um eine niedrigschwellige Anlaufstelle und gleichzeitig um eine Notunterkunft. Ziel der Einrichtung ist es, die sozialen und gesundheitlichen Grundbedürfnisse der Klienten zu sichern. Außerdem werden die Klienten bei Bedarf an weitere Unterstützungsangebote weitervermittelt.

Die Einrichtung verfügt über einen Unterkunftsbereich mit 80 Plätzen. Die Bewohner sind dabei auf Zwei- und Dreibettzimmer verteilt. Die nächste mögliche Unterkunft ist die HUK, also Hilfevermittlung und Kurzübernachtung. Dort gibt es Platz für 48 Personen, die in Drei- oder Vierbettzimmern untergebracht sind. Die dritte Unterkunft ist die AWH, eine Unterkunft für Arbeitnehmer. Dort können 36 Personen wohnen, die sich jeweils zu zweit ein Zimmer teilen. Im Winter bietet die Einrichtung zusätzlich Unterstützung an, indem Menschen in Wohncontainern übernachten können. Diese anderen Unterkünfte möchte ich während meines Praktikums noch genauer kennenlernen.

In der Einrichtung gibt es außerdem jeden Tag die Möglichkeit, Frühstück und Mittagessen zu bekommen. Sowohl Bewohner als auch externe Besucher zahlen dafür einen kleinen Betrag. Das Mittagessen kostet bei uns beispielsweise 2 €.

In unserer Einrichtung arbeiten Krankenpfleger, Sozialarbeiter, Ärzte und Studierende. Von Montag bis Freitag gehen jeweils ein Krankenpfleger und ein Sozialarbeiter in die Stadt, um aufsuchende Sozialarbeit zu leisten. Vor Ort werden Unterkunftsmöglichkeiten, soziale Beratung, allgemeine Unterstützung sowie Gesundheitsdienste angeboten.

Die Studierenden arbeiten bei uns am Empfang beziehungsweise an der Pforte. Dort werden alle kleineren Aufgaben erledigt: Telefonate annehmen, die Eingangstür öffnen, zu bestimmten Zeiten Kleidung für Klienten holen, den Zugang zu Toiletten und Duschen ermöglichen und den Bewohnern beim Waschen ihrer Wäsche helfen. Unsere Pforte funktioniert also gleichzeitig als Rezeption und Hausmeisterstelle. Der Empfang ist rund um die Uhr geöffnet.

Die Sozialarbeiter sind werktags erreichbar, sofern sie Zeit haben. Natürlich können die Klienten auch Termine mit ihnen vereinbaren. Die Sozialarbeiter und Krankenpfleger arbeiten tagsüber von 7:30 Uhr bis 16:00 Uhr. Die aufsuchende Arbeit ist zeitlich flexibler – sie können selbst entscheiden, wann sie in die Stadt gehen. Meistens sind sie allerdings schon morgens unterwegs. Über diese aufsuchende Arbeit könnte ich in den kommenden Wochen noch einen eigenen Abschnitt schreiben, da mir vorgeschlagen wurde, einmal mit „ins Feld“ zu kommen.

In meiner ersten Woche war ich hauptsächlich am Empfang und habe beobachtet, was dort alles passiert. Am Donnerstag und Freitag durfte ich bereits selbst aktiv werden: Ich habe Klienten aufgenommen und Telefongespräche beantwortet. Meine ersten Begegnungen mit Klienten kamen also ziemlich schnell.

Ich habe einem Klienten bei persönlichen Angelegenheiten geholfen und dabei als Dolmetscher unterstützt. Gemeinsam mit einer Sozialarbeiterin und einem Krankenpfleger durfte ich außerdem ein mögliches neues Klientel im Krankenhaus besuchen. Mit einem Klienten war ich auf dem Markt, weil er sich das gewünscht hatte. Einen anderen unterstützte ich dabei, ein Zugticket zu bekommen, damit er in sein Heimatdorf zurückreisen konnte. Außerdem haben wir gemeinsam mit einem Sozialarbeiter und einem Klienten eine mögliche neue Unterkunft besichtigt. 

In dieser Woche habe ich also bereits sehr viele unterschiedliche Erfahrungen gemacht und durfte überall mutig mitarbeiten.

Diese Woche war wirklich großartig. Das Team ist sehr herzlich, und ich wurde unglaublich gut aufgenommen. Es fühlt sich fast so an, als würde ich dort schon seit Jahren arbeiten. Ein positiver Punkt ist natürlich auch, dass ich bereits früher in einem deutschen Arbeitsumfeld gearbeitet habe.

Kotitehtäviä ja mietintää/Hausaufgaben und Überlegungen

Suomeksi

Tällä viikolla olin vain yhden päivän harjoittelupaikassa. Olen tuntenut itseni tosi kotoisaksi siellä ja jotenkin hommat alkoivat vaan siellä luistamaan todella hyvin. Tykkään siitä, että minun harkkaohjaaja ottaa kaiken rauhallisesti, eikä pistä minua heti "leijonanhäkkiin".

Muut päivät tältä viikolla olen ollut puoliksi vapaalla ja kotona tekemässä kouluhommia ja tietenkin työstämässä tätä blogia. Ajattelin, että voisin ensi viikolla tehdä kuvia harjoittelupaikastani ja ladata ne tänne blogiin, että teillä lukijoillakin tulisi hahmotus tästä minun harjoittelupaikastani.

Kävin viime viikonloppuna lainaamassa jo ensimmäiset kolme kirjaa minun raporttia varten, josta voisi olla hyötyä. Ensi viikollakin olisi hyvä aika käydä ammattikorkeakoulun kirjastolla vähän katselemassa löytyisikö sieltä hyviä lähteitä, mitä voisin käyttää. Muuten E-Kirjastosta olen löytänyt suomalaisen tuotoksen, mikä meillä on ollut läpi koko koulun käytössä, eli "Sosiaalityön käsikirja". Minä voisin tänne blogiinkin tehdä listauksen kirjoista, joita suosittelen varsinkin sosionomeille!

Auf Deutsch

Diese Woche war ich nur einen Tag in meiner Praktikumsstelle. Dort fühle ich mich inzwischen wirklich sehr wohl, und irgendwie laufen die Arbeitsabläufe für mich schon ganz natürlich ab. Mir gefällt besonders, dass meine Praxisanleiterin alles ruhig angeht und mich nicht sofort „ins Löwengehege“ wirft.

Die restlichen Tage dieser Woche hatte ich teilweise frei und war zu Hause, um an meinen Studienaufgaben zu arbeiten und natürlich auch diesen Blog weiterzuführen. Ich habe mir überlegt, dass ich nächste Woche Fotos von meiner Praktikumsstelle machen und hier im Blog hochladen könnte, damit ihr Leser euch ein besseres Bild von meinem Praktikumsplatz machen könnt.

Letztes Wochenende habe ich bereits die ersten drei Bücher für meinen Bericht ausgeliehen, die mir hilfreich sein könnten. Nächste Woche wäre außerdem eine gute Gelegenheit, die Bibliothek der Fachhochschule zu besuchen und zu schauen, ob ich dort noch weitere gute Quellen finde, die ich verwenden kann.

Außerdem habe ich in der E-Bibliothek ein finnisches Werk gefunden, das uns während des gesamten Studiums begleitet hat, nämlich das Sosiaalityön käsikirja.

Ich könnte hier im Blog auch eine Liste mit Büchern erstellen, die ich besonders für Sozialpädagogen beziehungsweise Sozialarbeiter empfehlen würde!

Rutiineja ja uusia kokemuksia/Routinen und neue Erfahrungen

Suomeksi

Tällä viikolla alkoi rutiini tulla siihen työhön, mitä teen. Enemmän puheluita, asiakkaiden kanssa asioiden hoitamista, asiakkaiden kanssa vaikeistakin aiheista puhuminen ja sit tietenkin työkavereiden kanssa kommunikointia. Löydän kyllä omasta mielestäni helposti rutiinin työhöni kunhan vain olen tottunut siihen. Sen olen ainakin huomannut minun aikaisimmissa duuneissa, esim. hoitotyössä, jossa juostaan aikaa vastaan. Tämä työ tällä hetkellä voi olla joka päivä erilainen ja sen takia tykkään sosiaalityöstä niin paljon. Nautin siitä, että voin päivän päätteeksi taas lähteä kotiin uusilla kokemuksilla ja herätä uuteen päivään tietämättä mitään, mitä sinä päivänä tapahtuu. Muutenkin tämä työ on tuntunut omalta. Tietenkin tässä työpaikassa tapahtuu myös sellaisia asioita, jotka eivät ole kivoja. Juuri tämä asiakasryhmä voi olla haasteellinen. Tilanteista voi kuitenkin puhua avoimesti ja minun mielestä se on hyvä asia.

Tällä viikolla sain olla mukana "aamukierros". Tällä "kierroksella" mennään kaikkiin huoneisiin, jossa asuu meidän asiakkaita. Siinä samalla kun herätellään, niin myös tsekataan, että asiakkaat ovat elossa. Tätä kontrollia voidaan verrata vankilaan, jossa myös tehdään samanlainen kierros. Kierroksella on mukana sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä. Sairaanhoitajalla on tehtävänä hoitaa lääkitys, jos sellainen on olemassa asiakkaalla. Kierroksella asiakkaat voivat vetää työntekijöitä hihasta, jos heillä on jotain kysyttävää. Minun mielestäni "aamukierros" on hyvä idea ja jatkaisin sitä samalla malilla, koska sillä tulee asiakkaalle tunne, että hänet nähdään ja kuullaan. Se on tärkeä tunne, mikä pitäisi olla prioriteetti kaikissa yksiköissä, jossa tehdään sosiaalityötä.

Tällä viikolla sain tutustua uuteen yksikköön, joka sijaitsee tien toisella puolella. Sen nimi on "HuK", eli avuntarpeenvälitys ja lyhytmajoitusmahdollisuus. Sinne ihmiset pääsevät vain yöksi. Kuitenkin siellä on olemassa suihkut, pyykinpesukoneet ja keittiö. "HuK" on avoinna klo 13 seuraavaan aamun klo 9 asti. Tämän viikon perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa siihen tutustumaan. Se oli erilainen kuin minun pääyksikkö, koska meidän piti oikeasti herättää ihmisiä, että he pystyivät sitten poistumaan klo 9 mennessä. Se oli vähän outoa herättää ventovieraita ihmisiä ja "heittää" ne pihalle. Siinä samalla katsottiin myös, että oliko joku peti jäänyt tyhjäksi yöksi, vaikka siinä viime yönä oli nukkunut joku. Jos oli jäänyt tyhjäksi, meidän tehtävä oli ottaa liinavaatteet pois. Ne meni sitten pesuun, tietenkin! "HuK:iin" tulee aamulla sosiaalityöntekijä ja sairaanhoitaja. Yksi lääkäri tulee myös tiistaisin ja torstaisin mukaan.

Auf Deutsch

Diese Woche begann sich eine Routine in meiner Arbeit zu entwickeln. Es gab mehr Telefonate, die Bearbeitung von Anliegen mit Klientinnen und Klienten, Gespräche über auch schwierige Themen sowie natürlich die Kommunikation mit den Kolleginnen und Kollegen. Meiner Meinung nach finde ich leicht eine Routine in meiner Arbeit, sobald ich mich daran gewöhnt habe. Das habe ich bereits in früheren Tätigkeiten bemerkt, zum Beispiel in der Pflege, wo man ständig gegen die Zeit arbeitet. In meiner jetzigen Arbeit kann jedoch jeder Tag anders sein, und genau deshalb gefällt mir die Sozialarbeit so sehr. Ich genieße es, am Ende des Tages mit neuen Erfahrungen nach Hause zu gehen und am nächsten Morgen aufzuwachen, ohne genau zu wissen, was an diesem Tag passieren wird. Insgesamt fühlt sich diese Arbeit für mich passend an. Natürlich gibt es auch in diesem Arbeitsumfeld Situationen, die nicht angenehm sind. Gerade diese Klientengruppe kann herausfordernd sein. Über solche Situationen kann jedoch offen gesprochen werden, und das halte ich für sehr wichtig.

Diese Woche durfte ich an der sogenannten „Morgenrunde“ teilnehmen. Bei dieser Runde werden alle Zimmer besucht, in denen unsere Klientinnen und Klienten wohnen. Während man die Bewohner weckt, wird gleichzeitig kontrolliert, ob alle noch leben. Diese Kontrolle kann man mit einer ähnlichen Runde im Gefängnis vergleichen. An der Morgenrunde nehmen eine Pflegefachkraft und eine Sozialarbeiterin bzw. ein Sozialarbeiter teil. Die Pflegefachkraft ist für die Medikamentengabe zuständig, sofern eine solche bei den Klientinnen und Klienten erforderlich ist. Während der Runde können die Klientinnen und Klienten die Mitarbeitenden ansprechen, wenn sie Fragen oder Anliegen haben. Meiner Meinung nach ist die Morgenrunde eine gute Idee, und ich würde sie in dieser Form beibehalten, weil sie den Klientinnen und Klienten das Gefühl vermittelt, gesehen und gehört zu werden. Dieses Gefühl ist sehr wichtig und sollte in allen Einrichtungen der Sozialarbeit Priorität haben.

Diese Woche durfte ich außerdem eine neue Einrichtung kennenlernen, die sich auf der anderen Straßenseite befindet. Sie heißt „HuK“, was für Vermittlung von Hilfebedarf und Kurzzeitunterbringung steht. Dort können Menschen nur für eine Nacht übernachten. Dennoch stehen Duschen, Waschmaschinen und eine Küche zur Verfügung. Das „HuK“ ist von 13 Uhr bis 9 Uhr des folgenden Morgens geöffnet. Am Freitag dieser Woche konnte ich die Einrichtung zum ersten Mal kennenlernen. Sie war anders als meine Haupteinrichtung, weil wir die Menschen tatsächlich wecken mussten, damit sie die Unterkunft bis spätestens 9 Uhr verlassen konnten. Es fühlte sich etwas ungewohnt an, völlig fremde Menschen zu wecken und sie gewissermaßen hinauszuschicken. Gleichzeitig kontrollierten wir, ob ein Bett über Nacht leer geblieben war, obwohl dort in der vorherigen Nacht noch jemand geschlafen hatte. Wenn ein Bett leer geblieben war, bestand unsere Aufgabe darin, die Bettwäsche abzuziehen. Diese wurde selbstverständlich anschließend gewaschen. Morgens kommen im HuK eine Sozialarbeiterin bzw. ein Sozialarbeiter sowie eine Pflegefachkraft. Außerdem ist dienstags und donnerstags auch ein Arzt vor Ort.

Työtä, työtä, työtä/Arbeit, Arbeit, Arbeit

Suomeksi

Töitä on kyllä riittänyt tällä viikolla. Olin etsivässä sosiaalityössä mukana kaksi kertaa ja yllätyin, miten paljon ihmisiä on oikeasti kodittomia ja nukkuu ulkona. Keskiviikkona olin meidän sairaanhoitajan kanssa kahdestaan pyörällä ympäri kaupunkia. Silloin tavattiin varmaan yli kymmenen ihmistä. Minun kollega myös näytti minulle kohteita, mihin ihmiset voivat myös mennä, jos he ovat kodittomia. 

- Indro, käyttöhuone

- ASB, suihkuvaunu

- Treffpunkt an der Clemenskirche, matalan kynnyksen kohtaamispaikka (vapaaehtoisia on töissä siellä)

Perjantaina oltiin enemmän työntekijöitä. Meitä oli minun yksiköstä mukana sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä. Mukana oli myös sosiaalityöntekijä, joka on vastuussa naisista, jotka ovat kodittomia. Se oli silmiä avartavaa, koska näki, miten ihmiset elävät ulkona. Yksi tarina kosketti minua eniten! Se oli perhe, joka nukkui ulkona viisistään. Me nähtiin vain isä ja pojan tyttöystävän, mutta kuitenkin oli "kauhistuttavaa" kuunnella ihmisten kohtaloita. Siinä kanssa samalla rupesin miettimään, miten esim. nainen uskaltaa nukkua yksin ulkona.

Viikolla minulla oli harjoittelua varten ohjaus opettajan kanssa! Puhuttiin siinä minun omat tavoitteet läpi, jotka haluisin tämän harjoittelun aikana saavuttaa. Muutenkin puhuttiin kaikki tehtävät läpi ja milloin ne pitää olla valmiit. Nyt on parempi olo harjoittelun takia ja minulla on selkeämmät tehtävät. Kerroin pomolle oman tavoitteen, minkä haluisin täällä asiakkaiden suhteen saavuttaa. Hän oli suhtautui siihen positiivisesti! Ainakin nyt on sellainen olo, että minut on otettu tähän työyhteisöön mukaan.

Viikonloppuna olin myös "töissä". Kävin ohjaaja-hommissa Frankfurtissa. Frankfurtin Suomi-Koulu on minun entinen työnantaja! Heillä oli nyt viikonloppuna oma leiri lapsille. Siellä sitten olin pari päivää! Huomasin kyllä siellä, että enemmän tykkään tehdä aikuisten kanssa töitä ja että olen oikealla alalla.

Tämän kaiken työn lomassa unohtaa koti-ikävän. Yritän lievittää sitä tekemällä asioita joita muutenkin tekisin Suomessa. Katson parhaillaan suomalaista sarjaa. Juttelen paljon kavereiden kanssa. Niin se ikävä ei ole niin kova. Kuitenkin tykkään olla Saksassa, koska täällä saan tehdä sitä työtä, mistä tykkään. Hostperhekin on aivan mahtava! Saan olla kotona rauhassa ja kuitenkin puhua esim. hostäidille, jos joku asia painaa mieltä.

Auf Deutsch

Auch diese Woche gab es wieder viel Arbeit. Ich war zweimal bei der aufsuchenden Sozialarbeit dabei und war überrascht, wie viele Menschen tatsächlich obdachlos sind und draußen schlafen. Am Mittwoch war ich gemeinsam mit unserer Pflegefachkraft mit dem Fahrrad in der ganzen Stadt unterwegs. Dabei trafen wir wahrscheinlich mehr als zehn Menschen. Meine Kollegin zeigte mir außerdem verschiedene Anlaufstellen, die obdachlose Menschen nutzen können.

• Indro, Konsumraum

• ASB, Duschmobil

• Treffpunkt an der Clemenskirche, niedrigschwelliger Begegnungsort (dort arbeiten Ehrenamtliche)

Am Freitag waren wir mit mehr Mitarbeitenden unterwegs. Aus meiner Einrichtung waren eine Pflegefachkraft und eine Sozialarbeiterin bzw. ein Sozialarbeiter dabei. Außerdem begleitete uns eine Sozialarbeiterin, die für obdachlose Frauen zuständig ist. Das war sehr augenöffnend, weil man sehen konnte, wie Menschen tatsächlich draußen leben. Eine Geschichte hat mich besonders berührt: Es handelte sich um eine Familie mit fünf Personen, die im Freien übernachtete. Wir trafen zwar nur den Vater und die Freundin seines Sohnes, aber dennoch war es erschütternd, die Schicksale dieser Menschen zu hören. Gleichzeitig begann ich darüber nachzudenken, wie eine Frau überhaupt den Mut aufbringen kann, allein draußen zu schlafen.

Diese Woche hatte ich außerdem ein Praxisgespräch mit meiner Lehrkraft. Dabei haben wir meine persönlichen Ziele besprochen, die ich während dieses Praktikums erreichen möchte. Außerdem gingen wir alle Aufgaben durch und besprachen, bis wann sie erledigt sein müssen. Jetzt fühle ich mich im Hinblick auf das Praktikum deutlich besser, da ich einen klareren Überblick über meine Aufgaben habe. Ich habe meinem Vorgesetzten auch ein persönliches Ziel vorgestellt, das ich in der Arbeit mit den Klientinnen und Klienten erreichen möchte. Er reagierte sehr positiv darauf. Im Moment habe ich das Gefühl, dass ich wirklich in das Team aufgenommen wurde.

Am Wochenende war ich ebenfalls „bei der Arbeit“. Ich war als Betreuerin bzw. Betreuer in Frankfurt tätig. Die Frankfurt Suomi-Koulu (Finnische Schule Frankfurt) ist mein ehemaliger Arbeitgeber. Sie veranstaltete an diesem Wochenende ein eigenes Camp für Kinder, und ich war dort für ein paar Tage dabei. Dort wurde mir noch einmal bewusst, dass ich lieber mit Erwachsenen arbeite und dass ich den richtigen beruflichen Weg eingeschlagen habe.

Bei all der Arbeit gerät das Heimweh manchmal in den Hintergrund. Ich versuche, damit umzugehen, indem ich Dinge tue, die ich auch in Finnland machen würde. Zurzeit schaue ich eine finnische Serie und spreche viel mit meinen Freunden. Dadurch ist das Heimweh nicht mehr so stark. Trotzdem bin ich sehr gerne in Deutschland, weil ich hier die Arbeit machen kann, die mir Freude bereitet. Auch meine Gastfamilie ist einfach großartig! Zu Hause habe ich meine Ruhe, kann aber gleichzeitig jederzeit mit meiner Gastmutter sprechen, wenn mich etwas beschäftigt.

Enemmän vastuuta töissä/Mehr Verantwortung auf der Arbeit

Suomeksi

Tämä viikko oli lyhyt töissä, koska minulla on loppuviikko vapaata. Lähdin myös tänään (keskiviikkona 3.6.) kotiin päin vanhempien luo. Tältä viikolta kuitenkin voi kaikenlaista kertoa. Olen saanut enemmän vastuuta ja tutustun enemmän asiakkaisiin. Alkaa tulla niin tutuksi, että asiakkaat tunnistavat minut kadulla, jos nähdään. Maanantaina tällä viikolla vein päivän päätteeksi yhden asiakkaan lääkäriin. Hoidin siellä oikeastaan kaiken puhumisen ja tulkkasin myös. Se oli hieman vaikeata, koska piti englanniksi tulkata, mitä lääkäri sanoo. Muutenkin piti esim. joku lomake täyttää, jossa asiakkaan joutuu allekirjoittaa. Siinäkin kesti kauemmin, koska minun piti tulkata kaiken englanniksi ja asiakas ei heti tajunnut, mitä tarkoitin. Mutta loppujen lopuksi päästiin sieltä lääkäriltä resepti kourassa. Suunnattiin apteekkiin, jossa sitten huomattiin, että pitää vielä yksi asia hoitaa, että asiakas saa lääkkeet. Kuitenkin apteekkari oli niin kiltti ja otti reseptin vastaan ja tilasi lääkkeet jo etukäteen, vaikka yksi lappunen sitä varten puuttui. Sen päivän jälkeen minulla oli tosi hyvä olla ja tunsin ensimmäistä kertaa sellaisen tunteen, että olen onnistunut asiakkaan kanssa jossain hänelle tärkeässä asiassa. Minä jäin kuitenkin miettimään sitä puuttuvaa lappuasiaa kotimatkalla ja soitin suoraan töihin, että joku kirjoittaa sen ylös meidän työkirjaan, että sosiaalityöntekijä lukee sen sitten aamulla, jos tulee ennen minua työpaikalle.

Seuraavana päivänä olin sitten lupautunut viemään toisen asiakkaan lääkärille. Vaikka tuli mutkia matkaan, niin ehdittiin vastaanotolle. Minä hoidin omasta mielestäni hyvin homman ja olin kontaktissa myös sairaanhoitajaan, joka tiesi asiakkaan tilanteen. Huomasin tässäkin, että paljon pitää osata kommunikoida ja pitää ihmiset "ajan tasalla". Esitin juuri ne kysymykset, jotka olivat ajankohtaisia. Lääkäri antoi vastaukset ja raportoin ne työpaikalle. Tehtiin yhdessä sitten päätös, että asiakas haetaan potilaskuljetuksella sairaalaan. Autoin myös lääkärillä lähihoitajia hoitamaan asiakkaan. Eli tässä kohti myös kysyin itseltäni, että miksi en aloittanut sairaanhoitajaopintoja? Mutta joo, parempi varmaan näin, olen hyvä sosiaalityöntekijä! Vein sitten päivällä asiakkaan tavarat sairaalaan, onneksi oli vain kävelymatkan päässä! 

Tänään keskiviikkona hoidin maanantain asiaa eteenpäin ja sain myös sen hoidettua tänään loppuun. Olen tosi ylpeä itsestäni, että olen hoitanut nämä kaikki tehtävät näin hyvin. Tuntu hyvältä, että jokainen kiitti minua työpaikalla näistä hommista! Se minua eniten teki onnelliseksi, että sosiaalityöntekijä, joka oli vastuussa tästä asiakkaasta, sanoi minulle, että hoidin homman parhaalla mahdollisella tavalla! Sain seuraavalle viikolle ainakin enemmän tehtäviä! Työaikana rupean kattomaan yhdelle asiakkaalle ohjeita, miten hän voisi treenata hänen kättään eri liikkeillä. Pääsen taas maanantaina pyöräilemään ympäri kaupunkia! Siitä tulee taas hauskaa! Maanantaina tulee myös minun ensimmäinen kunnon asiakas, jonka kanssa saan lomakkeita täytellä. 

Joka viikko meillä on sosiaalitiimin ja koko tiimin kanssa oma kokous, jossa käydään kaikenlaista läpi. Esim. minun vapaaehtoisvuodessa päiväkodissa en saanut tulla tiimikokoukseen, koska se ei "kuulunut" meille. Minun nykyisessä yksikössä on jokainen tiimiläinen paikalla, joka pystyy! Minun mielestäni se on tärkeätä, että jokainen tulee paikalle, koska kuitenkin me kaikki ollaan siellä töissä. Sielläkin puhuttiin jostain tiimipäivästä, joka on tänä kuussa. Odotan sitä jo innolla, mitä kaikkea uutta siellä tulen kuulemaan. 

Auf Deutsch

Diese Arbeitswoche war kurz, da ich den Rest der Woche frei habe. Heute (Mittwoch, den 3. Juni) bin ich außerdem zu meinen Eltern nach Hause gefahren. Trotzdem gibt es von dieser Woche einiges zu erzählen. Ich habe mehr Verantwortung übernommen und lerne die Klientinnen und Klienten immer besser kennen. Mittlerweile sind wir schon so vertraut, dass mich manche auf der Straße erkennen, wenn wir uns begegnen.

Am Montag habe ich am Ende des Arbeitstages eine Klientin bzw. einen Klienten zum Arzt begleitet. Dort habe ich praktisch die gesamte Kommunikation übernommen und auch gedolmetscht. Das war teilweise schwierig, weil ich die Aussagen des Arztes ins Englische übersetzen musste. Außerdem mussten verschiedene Formulare ausgefüllt werden, die von der Klientin bzw. dem Klienten unterschrieben werden mussten. Auch das dauerte länger, weil ich alles auf Englisch erklären musste und die Person nicht sofort verstand, was ich meinte. Am Ende verließen wir die Arztpraxis jedoch mit einem Rezept in der Hand. Anschließend gingen wir in die Apotheke, wo wir bemerkten, dass noch eine weitere Formalität erledigt werden musste, damit die Medikamente ausgegeben werden konnten. Die Apothekerin bzw. der Apotheker war jedoch sehr freundlich, nahm das Rezept bereits entgegen und bestellte die Medikamente vor, obwohl noch ein Dokument fehlte. Nach diesem Tag hatte ich ein sehr gutes Gefühl. Zum ersten Mal hatte ich das Gefühl, einer Klientin bzw. einem Klienten bei einer für sie oder ihn wichtigen Angelegenheit wirklich geholfen zu haben. Auf dem Heimweg musste ich jedoch weiterhin an das fehlende Dokument denken und rief deshalb direkt auf der Arbeit an, damit jemand einen Vermerk in unserem Dokumentationssystem hinterlässt und die zuständige Sozialarbeiterin die Information am nächsten Morgen lesen kann.

Am nächsten Tag hatte ich bereits zugesagt, eine weitere Klientin bzw. einen weiteren Klienten zum Arzt zu begleiten. Obwohl es einige Schwierigkeiten gab, schafften wir es rechtzeitig zum Termin. Meiner Meinung nach habe ich die Situation gut gemeistert und stand währenddessen auch mit unserer Pflegefachkraft in Kontakt, die über die Situation der Person informiert war. Dabei wurde mir erneut bewusst, wie wichtig Kommunikation ist und wie wichtig es ist, alle Beteiligten auf dem aktuellen Stand zu halten. Ich stellte genau die Fragen, die in diesem Moment relevant waren. Der Arzt gab die notwendigen Antworten, und ich leitete die Informationen anschließend an meine Arbeitsstelle weiter. Gemeinsam entschieden wir dann, dass die Klientin bzw. der Klient mit einem Krankentransport ins Krankenhaus gebracht werden sollte. In der Arztpraxis half ich außerdem den Pflegekräften bei der Versorgung der Person. In diesem Moment fragte ich mich sogar kurz, warum ich eigentlich kein Pflegestudium begonnen habe. Aber wahrscheinlich ist es besser so – ich bin eine gute Sozialarbeiterin bzw. ein guter Sozialarbeiter! Später brachte ich noch die persönlichen Sachen der Klientin bzw. des Klienten ins Krankenhaus. Zum Glück war es nur wenige Gehminuten entfernt.

Heute, am Mittwoch, konnte ich die Angelegenheit vom Montag weiterbearbeiten und schließlich vollständig abschließen. Ich bin wirklich stolz auf mich, dass ich all diese Aufgaben so gut bewältigt habe. Es fühlte sich großartig an, dass mir alle auf der Arbeit dafür gedankt haben. Besonders gefreut hat mich, dass die Sozialarbeiterin, die für diese Klientin bzw. diesen Klienten zuständig war, zu mir sagte, dass ich die Situation auf die bestmögliche Weise gelöst habe. Für die kommende Woche habe ich bereits weitere Aufgaben bekommen. Während meiner Arbeitszeit werde ich für eine Klientin bzw. einen Klienten Informationen und Übungen heraussuchen, mit denen sie oder er die Hand durch verschiedene Bewegungsübungen trainieren kann. Außerdem darf ich am Montag wieder mit dem Fahrrad durch die Stadt fahren. Darauf freue ich mich schon sehr! Ebenfalls am Montag werde ich meine erste „richtige“ Klientin bzw. meinen ersten „richtigen“ Klienten betreuen, mit der bzw. dem ich gemeinsam verschiedene Formulare ausfüllen werde.

Jede Woche haben wir sowohl mit dem Sozialteam als auch mit dem gesamten Team Besprechungen, in denen viele unterschiedliche Themen behandelt werden. Während meines Freiwilligenjahres in einer Kindertagesstätte durfte ich beispielsweise nicht an Teambesprechungen teilnehmen, weil das angeblich nicht zu unseren Aufgaben gehörte. In meiner jetzigen Einrichtung nimmt dagegen jedes Teammitglied teil, das teilnehmen kann. Meiner Meinung nach ist das sehr wichtig, denn schließlich arbeiten wir alle gemeinsam in derselben Einrichtung. In einer der Besprechungen wurde auch über einen Teamtag gesprochen, der noch in diesem Monat stattfinden wird. Ich freue mich schon darauf und bin gespannt, was ich dort alles Neues erfahren werde.

Sairastupa/

Suomeksi

Viime viikko olin todellakin sairastunut ja en ollut töissä. Minä sitten lähdin maanantaina lääkärille. Täällä Saksassa on kotilääkäri-järjestelmä, mikä meillä Suomessa on joskus aikaisemmin myös ollut. Siitä on ollut politiikassa puhetta, että pitäisikö siirtyä takaisin siihen malliin. Kuitenkin ulkomaalaisena on todella vaikeata päästä hoitoihin, jos on pelkkä eurooppalainen sairasvakuutuskortti. Kävin sinä päivänä kolmella eri lääkärillä ja kukaan ei pystynyt ottamaan minua vastaanotolle. Olin jo valmiiksi puhki sairauden takia, niin olin pettynyt siihen systeemiin, mitä vannottiin Suomessa, että se toimisi jokaisessa eurooppalaisessa maassa. Suomessa se on vain yksi soitto omalle terveysasemalle ja sinä saat ajan, jos se pitää olla äkillinen. Näin tunnen sen myös Saksasta kun asuin täällä, että omalla lääkärillä aina sai ajan itselle, jos sitä tarvitsi. Kuitenkin silloin olin vakuutettu täällä Saksassa ja sen takia se toimi niin hyvin. No maanantaina sitten rupesin viimeisen lääkärin jälkeen soittelemaan sairaaloille ja sain hyvän vinkin yhteen sairaalaan, missä on "kassalääkärin päivystys". Minä menin sitten reippaana sinne illalla ja olin oikeastaan todella nopeasti valmis. Tunti siinä meni kun pääsin lääkärille ja siinä itse vastaanottoajallakaan ei kestänyt kauan. Sairaalan vastaa päätä oli apteekki ja sieltä sain vielä lääkkeet mukaan. Loppujen lopuksi se oli positiivinen kokemus, mutta sairaana ympäri kyliä juokseminen ei kuulosta niin hyvältä. Se oli erikoista, että kukaan niistä lääkäreistä ei pystynyt neuvomaan minua siihen sairaalaan, missä loppujen lopuksi kävin. Kelalle nyt tällainen vinkki vitonen: jos kerran on tollainen eurooppalainen sairasvakuutuskortti, niin pitäisi selvittää, että se kävisi myös kaikkiin lääkäreihin, jotka on maassa. Ehdotus minulta olisi, että Kela voisi kehittää listan, josta voisi valita sitten lääkärin, joka on valmis ottamaan vastaan ulkomaalaisen asiakkaan. Se voisi olla esimerkiksi joku sopimusmuotoinen asia. Sitten myös lääkärin vastaanotolla olevat työntekijät tietäisivät, mitä pitää tehdä. Helpottaisi sen elämää, joka on sairaana ja tarvitsisi apua kiireellisesti. 

Loppu viikosta olin yhden päivän töissä, jossa sain tehdä kivoja asioita. Vietiin kollegan kanssa yksi asiakas vieroitusosastolle. Se oli minullekin uusi kokemus viedä asiakas henkilökohtaisesti osastolle. Minun mielestäni se oli hienoa, että asiakas itse halusi osastolle toipumaan. 

Töitä varten minun on pitänyt esi täytellä lomakkeita asiakkaita varten. Se on kiinnostavaa, koska sitten myös näkee minkälaisia lomakkeita täällä Saksassa käytetään. Raporttikin etenee ja minun pitääkin uudelleen lainata pari kirjaa, joita tarvitsen raporttia ja ammatillista julkaisua varten. Ammatillista julkaisua minun pitäisi tämän kuukauden aikana työstää, että saisin sen myöskin valmiiksi. Deadlinet alkaa painaa päälle. Onneksi on opettajan kanssa sovittu dedikset, niin pidän niistä myös kiinni. 

Viikonloppuna sitten vietettiin Frankfurtissa Suomi-Koulun 50 vuotis - juhlia. Oli kiva nähdä vanhoja kollegoita ja myös uusia kasvoja. 

Auf Deutsch

Letzte Woche war ich tatsächlich krank und konnte deshalb nicht arbeiten. Am Montag bin ich zunächst zu einem Hausarzt gegangen. In Deutschland gibt es das Hausarztsystem, das es früher auch einmal in Finnland gab. Dort wird immer wieder darüber diskutiert, ob man zu diesem Modell zurückkehren sollte.

Als Ausländer mit einer Europäischen Krankenversicherungskarte ist es jedoch wirklich schwierig, medizinische Hilfe zu bekommen. An diesem Tag war ich bei drei verschiedenen Arztpraxen, doch keine konnte mich behandeln. Durch die Krankheit war ich ohnehin schon völlig erschöpft und entsprechend enttäuscht von einem System, von dem in Finnland immer gesagt wird, dass es in jedem europäischen Land funktionieren soll. In Finnland reicht normalerweise ein Anruf bei der eigenen Gesundheitsstation, und bei einem akuten Problem bekommt man zeitnah einen Termin. So hatte ich es auch aus meiner früheren Zeit in Deutschland in Erinnerung: Beim eigenen Hausarzt bekam man immer kurzfristig einen Termin, wenn man ihn brauchte. Damals war ich allerdings auch in Deutschland krankenversichert, weshalb das problemlos funktionierte.

Nach dem letzten erfolglosen Arztbesuch begann ich schließlich, verschiedene Krankenhäuser anzurufen. Dabei erhielt ich den hilfreichen Hinweis auf ein Krankenhaus mit einer Bereitschaftspraxis. Am Abend fuhr ich dorthin und wurde erfreulicherweise schnell behandelt. Insgesamt dauerte es etwa eine Stunde, bis ich beim Arzt war, und die Untersuchung selbst nahm nur wenige Minuten in Anspruch. Direkt gegenüber dem Krankenhaus befand sich eine Apotheke, in der ich meine Medikamente sofort abholen konnte.

Letztendlich war die Erfahrung also positiv. Trotzdem finde ich es belastend, wenn man krank ist und von einer Arztpraxis zur nächsten geschickt wird. Besonders überrascht hat mich, dass keiner der zuvor besuchten Ärzte mich auf diese Bereitschaftspraxis hingewiesen hat.

Ein kleiner Verbesserungsvorschlag an Kela: Wenn es bereits die Europäische Krankenversicherungskarte gibt, sollte auch klar ersichtlich sein, welche Arztpraxen Patienten mit dieser Karte behandeln. Eine zentrale Liste mit teilnehmenden Praxen wäre aus meiner Sicht eine große Hilfe. Dies könnte beispielsweise über entsprechende Vereinbarungen geregelt werden. Gleichzeitig wüssten auch die Mitarbeiterinnen und Mitarbeiter in den Praxen sofort, wie in solchen Fällen vorzugehen ist. Das würde kranken Menschen viel Stress ersparen und den Zugang zu einer notwendigen Behandlung deutlich erleichtern.

Gegen Ende der Woche war ich wieder einen Tag bei der Arbeit und durfte einige interessante Aufgaben übernehmen. Gemeinsam mit einem Kollegen begleitete ich einen Klienten persönlich auf eine Entzugsstation. Auch für mich war das eine neue Erfahrung. Ich fand es sehr positiv, dass der Klient selbst den Wunsch hatte, sich dort behandeln zu lassen und den ersten Schritt in Richtung Genesung zu gehen.

Für meine Arbeit musste ich außerdem verschiedene Formulare für Klienten vorbereiten. Das finde ich interessant, weil ich dadurch einen guten Einblick bekomme, welche Formulare und Dokumentationssysteme in Deutschland verwendet werden.

Auch mein Bericht macht Fortschritte. Allerdings muss ich noch einige Bücher erneut ausleihen, die ich sowohl für den Bericht als auch für meine Fachveröffentlichung benötige. An der Fachveröffentlichung möchte ich in diesem Monat intensiv weiterarbeiten, damit ich sie ebenfalls fristgerecht abschließen kann. Die Abgabetermine rücken immer näher. Zum Glück habe ich mit meiner Lehrkraft feste Zwischenziele vereinbart, an die ich mich auch halten werde.

Am Wochenende fanden schließlich in Frankfurt die Feierlichkeiten zum 50-jährigen Jubiläum der Finnischen Schule (Suomi-Koulu) statt. Es war schön, ehemalige Kolleginnen und Kollegen wiederzusehen und gleichzeitig viele neue Gesichter kennen zu lernen.

Ennakkoluuloja ja omia ajatuksia asunnottomuudesta/Vorurteile und eigene Gedanken von Obdachlosigkeit

Suomeksi

Stigma on hankala aihe. Juuri meidän alalla, eli sosiaalialalla siihen kohtaa useammin. Usein stigma ei ole pelkkä sana jotain vastaan, se voi olla katse, torjunta tai hiljaisuutta. Stigmaa ei usein näe, vain sen tuntee se ihminen, joka on osa sitä. Monesti ihmiset eivät uskalla hakea apua juuri sen takia, että yhteisössä heidän arvoa kyseenalaistetaan. Monet asunnottomat tai päihdeongelmaiset jäävät stigman takia palveluiden ulkopuolelle. Syyt eivät liity pelkästään käytäntöihin vaan pelko siitä, että joku voisi heidän tapaa elää tuomita. (https://www.vvary.fi/ajankohtaista/blogi-asunnottomuus-ei-maarita-ihmisarvoa)

Minun harjoittelupaikassa käy ihmisiä, jotka ovat toisten ihmisten mielestä "arvottomia". Minulla on ollut eri ihmisten kanssa keskusteluja näistä ihmisryhmistä, jotka elävät yhteiskunnan reunalla. Heillä on vakavia ongelmia päihteiden ja mielenterveyden kanssa. Olen aina sanonut, että haluan auttaa ihmisiä, että heidän ei tarvitsisi kärsiä ja pääsisivät oikealle tiellä. Toki, ketään ei voi pakottaa "omaan onneensa", mutta ainakin kun on ottanut asian puheeksi asiakkaan kanssa, se on sanottu. Näistä keskusteluista haluaisin nostaa yhden keskustelun esiin. Keskustelin yhden tutun kanssa ihmisryhmästä, jota haluaisin ammatissani tulevaisuudessa auttaa ja tukea. Sanoin oman mielipiteeni juuri sillein! En ole sellainen ihminen, joka jättää toisen pulaan. Tuttuni mainitsi siihen asiaan, että hänellä ei ole mitään ymmärrystä siihen, että miksi haluaisin auttaa ihmisiä, jotka ovat itselleen aiheuttaneet tilanteen, missä he ovat. Hänen mielestään näillä ihmisillä ei ole oikeutta elää. Tämä osui todella syvälle minuun, koska olen aina ihmisen puolella, ihan sama, mitä hän on elämässään tehnyt. Ihminen voi muuttaa suuntaa, kunhan hän itse haluaa. Tästä keskustelusta tuli esille, minkälaiset ennakkoluulot tällä minun tutulla on tätä ihmisryhmää kohtaan. Henkilökohtaisesti tämä tekee minut tosi surulliseksi. Vaikka tykkäisin siitä ihmisestä, joka puhuu noin minun asiakkaista, niin en haluis silti olla hänen kanssa yhteyksissä, koska minun ammatti tulee pyörimään juuri näiden ihmisten ympärillä. Olen joka päivä heidän kanssa tekemisissä. Pakko myös sanoa, että katkaisin yhteyden tähän ihmiseen kokonaan, myös muistakin syistä, mutta tämä oli yksi isoimmista syistä. Tälläkin ihmisellä varmasti on omat syynsä, miksi hän sanoo tollaisia ajatuksia tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. Nämä tietyt keskustelut vetää myös minutkin hiljaiseksi, koska haluaisin kaikille ihmisille maan päällä vain hyvää. En pysty ymmärtämään, miksi joku olisi sitä mieltä, että tietyt ihmiset eivät ole sen arvoisia, että he saisivat elää omaa elämää. Koko kouluajan aikana olen sanonut, että jos kaikki noudattaisi sosiaalipedagogiikan näkökulmia elämässä, maailma olisi kiva paikka elää. 

Näin viimeksi kun olin TikTok:issa videon, jossa puhuttiin sosiaalityöntekijöiden ennakkoluuloista. Siinä videossa väitettiin, että kukaan ammattilainen ei voi olla ennakkoluuloton kokonaan asiakkaitaan kohtaan. Minä olen tässä eri mieltä. Tietenkin kun puhutaan tietystä asiakasryhmästä, niin tietää, minkälaisia ihmisiä saattaa tulla vastaan. Kuitenkin jokainen ihminen on yksilö ja se pitää minun mielestäni pitää kirkkaan mielessä asiakastilanteissa. 

Miten me voittaisi sosiaalialalla poistaa nämä ennakkoluulot joidenkin ihmisten mielistä? Sillä, että ollaan avoimia ja keskustellaan rakentavasti meidän työstä toisten ihmisten kanssa. Tätä pitäisi paljon enemmän olla tarjolla, että myös "normi kansalle" olisi mahdollisuus tutustua juuri meidän työhön. Tästä tuli mieleen, että olin tällä viikolla Muensterissä isoimmassa sairaalassa tutustumassa paikkaan. Sain tutustua vieroitusklinikkaan. Vieroitusklinikkaan vietiin asiakas. Toivon hänelle, että hän ottaa hoidon positiivisesti vastaan ja että se tehoaa. Kävin sitten seuraavalla kerralla sairaalan omassa tapahtumassa, jossa he esittelivät yhtä tiettyä osastoa. Osaston nimi oli riippuvuuspoliklinikka, johon sitten kuului myös oma osasto ja päiväosasto. Käytiin kattomassa eri terapiaosastoja, kuvataide- , urheilu- ja toimintaterapiaa ja lopuksi käytiin kattomassa päiväosastoa, jossa ihmiset saavat olla kotona ja käydä osastolla päivällä kuusi viikkoa. 

Mitä muuten huomasin tällä viikolla: rakastan suomalaista systeemiä! Täällä Saksassa se on niin hankalaa viranomaisten kanssa kommunikoida. Kukaan ei tiedä, mistä pitäisi kysyä ja monet "pallottaa" asiakasta seuraavalle viranomaiselle. Hauskaa oli, kun laitoin mailin yhdelle viranomaiselle, sieltä tuli automaattinen viesti, että käsittelyaika voi olla jopa kolme kuukautta. Yhdelle mailille! No he vastasivat minulle samana päivänä, mutta kun luin sen, niin asia oli jo edennyt eteenpäin. Mutta olen ylpeä minusta, koska olen saanut yhden tärkeän asian eteenpäin. Ensi viikolla sitten vien sen perille!

Asunnottomuustyö, mielenterveys ja päihteet kuuluvat yhteen. Siellä voi tulla vastaan ihan mitä vaan ihmisiä. Sen olen ainakin huomannut minun päivittäisessä työssäni. Me tehdään täällä harjoittelupaikassani tärkeätä työtä, niin kuin kaikissa muissakin työpaikoissa. En ole väittänyt, että joku työ on eri arvoisempi kun minun työni.

Auf Deutsch

Stigmatisierung ist ein schwieriges Thema. Gerade im sozialen Bereich begegnet man ihr immer wieder. Stigmatisierung ist oft nicht nur ein verletzendes Wort. Sie kann sich auch in Blicken, Ablehnung oder Schweigen zeigen. Häufig ist sie von außen kaum sichtbar – spürbar ist sie vor allem für den Menschen, der davon betroffen ist. Viele Menschen trauen sich gerade deshalb nicht, Hilfe in Anspruch zu nehmen, weil sie Angst haben, dass ihr Wert als Mensch infrage gestellt wird. Viele wohnungslose Menschen oder Menschen mit Suchterkrankungen bleiben aufgrund von Stigmatisierung außerhalb des Hilfesystems. Die Gründe liegen nicht nur in den Strukturen der Versorgung, sondern auch in der Angst, für ihre Lebenssituation verurteilt zu werden. (Quelle: https://www.vvary.fi/ajankohtaista/blogi-asunnottomuus-ei-maarita-ihmisarvoa)

In meiner Praktikumsstelle begegnen mir Menschen, die von manchen als „wertlos“ angesehen werden. Ich habe schon oft Gespräche über Menschen geführt, die am Rand der Gesellschaft leben und mit schweren Suchterkrankungen oder psychischen Erkrankungen kämpfen. Ich habe immer gesagt, dass ich Menschen helfen möchte, damit sie nicht weiter leiden müssen und wieder einen besseren Weg einschlagen können. Natürlich kann man niemanden zu seinem Glück zwingen. Aber wenn man das Thema mit einer Klientin oder einem Klienten anspricht, hat man zumindest die Möglichkeit eröffnet, über Veränderungen nachzudenken.

An ein Gespräch erinnere ich mich besonders gut. Ich sprach mit einer mir bekannten Person über genau die Menschengruppe, die ich in meinem späteren Beruf unterstützen und begleiten möchte. Ich sagte offen, dass ich diesen Menschen helfen möchte. Ich bin kein Mensch, der andere in einer schwierigen Situation allein lässt. Daraufhin sagte die Person, sie könne überhaupt nicht verstehen, warum ich Menschen helfen wolle, die ihre Situation ihrer Meinung nach selbst verschuldet hätten. Sie meinte sogar, diese Menschen hätten kein Recht zu leben.

Diese Aussage hat mich tief getroffen. Ich stehe immer auf der Seite des Menschen – unabhängig davon, was jemand in seinem Leben getan hat. Jeder Mensch kann sein Leben verändern, wenn er selbst dazu bereit ist. In diesem Gespräch wurden die Vorurteile dieser Person gegenüber dieser Menschengruppe sehr deutlich. Mich macht so etwas traurig. Obwohl ich diese Person mochte, wollte ich keinen Kontakt mehr zu ihr haben. Meine spätere berufliche Tätigkeit wird sich genau um diese Menschen drehen, und ich arbeite bereits jetzt jeden Tag mit ihnen zusammen. Ich habe den Kontakt schließlich vollständig abgebrochen – auch aus anderen Gründen, aber diese Einstellung war einer der wichtigsten.

Ich bin mir sicher, dass auch diese Person ihre eigenen Gründe dafür hat, so über bestimmte Menschengruppen zu denken. Trotzdem machen mich solche Gespräche sprachlos, weil ich allen Menschen auf dieser Welt ein gutes Leben wünsche. Ich kann nicht nachvollziehen, wie jemand der Meinung sein kann, dass bestimmte Menschen weniger wert seien oder kein Recht auf Leben hätten. Während meiner gesamten Studienzeit habe ich immer gesagt: Wenn mehr Menschen nach den Grundgedanken der Sozialpädagogik handeln würden, wäre die Welt ein deutlich besserer Ort.

Vor Kurzem habe ich auf TikTok ein Video gesehen, in dem über Vorurteile von Sozialarbeiterinnen und Sozialarbeitern gesprochen wurde. Dort wurde behauptet, dass keine Fachkraft ihren Klientinnen und Klienten völlig vorurteilsfrei begegnen könne. Ich sehe das etwas anders. Natürlich hat man aufgrund der Berufserfahrung bestimmte Erwartungen an einzelne Zielgruppen. Trotzdem ist jeder Mensch einzigartig. Genau das muss meiner Meinung nach in jeder Beratung und in jeder Begegnung im Mittelpunkt stehen.

Wie können wir Vorurteile im sozialen Bereich abbauen? Meiner Meinung nach gelingt das durch Offenheit und einen respektvollen Austausch über unsere Arbeit. Es sollte viel mehr Möglichkeiten geben, damit auch Menschen außerhalb des sozialen Bereichs unsere Arbeit kennenlernen und besser verstehen können.

Diese Woche war ich in Münster und durfte das größte Krankenhaus der Stadt besuchen. Dort konnte ich unter anderem die Entgiftungsstation kennenlernen. Während meines Besuchs wurde gerade eine Person zur stationären Entgiftung aufgenommen. Ich wünsche ihr von Herzen, dass sie die Behandlung annimmt und diese ihr hilft.

Einige Tage später besuchte ich eine Informationsveranstaltung des Krankenhauses. Dort wurde die Suchtambulanz vorgestellt, zu der auch eine stationäre und eine tagesklinische Abteilung gehören. Wir konnten verschiedene Therapieangebote kennenlernen, darunter Kunsttherapie, Sporttherapie und Beschäftigungstherapie. Zum Schluss besichtigten wir die Tagesklinik. Dort verbringen die Patientinnen und Patienten den Tag in der Klinik, können aber während der sechswöchigen Behandlung weiterhin zu Hause wohnen.

Diese Woche ist mir außerdem noch etwas bewusst geworden: Ich liebe das finnische System! Hier in Deutschland ist die Kommunikation mit den Behörden oft sehr kompliziert. Häufig weiß niemand genau, wer zuständig ist, und viele Behörden schicken die Menschen einfach zur nächsten Stelle weiter. Besonders lustig fand ich, dass ich einer Behörde eine E-Mail geschrieben habe und automatisch die Nachricht erhielt, dass die Bearbeitung bis zu drei Monate dauern könne – für eine einzige E-Mail! Tatsächlich bekam ich aber noch am selben Tag eine Antwort. Als ich sie las, hatte sich mein Anliegen allerdings bereits auf anderem Weg erledigt. Trotzdem bin ich stolz auf mich, weil ich eine wichtige Angelegenheit erfolgreich vorangebracht habe. Nächste Woche werde ich den letzten Schritt erledigen.

Wohnungslosigkeit, psychische Erkrankungen und Suchterkrankungen hängen oft eng miteinander zusammen. In diesem Arbeitsfeld kann man den unterschiedlichsten Menschen begegnen – das habe ich in meiner täglichen Arbeit deutlich gelernt. Wir leisten in meiner Praktikumsstelle eine wichtige Arbeit, genauso wie viele andere Berufsgruppen auch. Damit möchte ich keineswegs behaupten, dass unsere Arbeit wertvoller wäre als die anderer Menschen. Jede Arbeit hat ihren eigenen Wert und trägt auf ihre Weise zur Gesellschaft bei.

Loppuaika Saksassa/Die restliche Zeit in Deutschland

Suomeksi

Nyt alkaa olla tämä harjoittelujakso lopuillaan. Kolme kuukautta on mennyt todella nopeasti! Olen paljon oppinut ja saanut myös jo opittua hyödyntää. Olen paljon saanut tehdä eri asiakkaiden kanssa. Kaikki kokemukset, mitkä olen aikaisemmissa työssäni saanut, oli täälläkin hyödyllistä, koska olen paljon ollut kahdestaan asiakkaiden kanssa. Harjoittelun tavoitteena oli harjoittaa sosiaalipedagogista näkökulmaa "Common third". Mitä olen huomannut tämän harjoittelun aikana on, että Saksassa on paljon enemmän asunnottomuutta kuin Suomessa. Se saattaa siitä johtua, että Suomessa on kehitetty "Asunto ensin" - malli. Saksassa "Asunto ensin" - malli on olemassa, mutta vain projektimaisesti ja riippuu todella paljon kaupungista. Esim. Muensterissä on olemassa "Asunto ensin" - malli käytössä, mutta mitä tapahtuu, jos kaupungin politiikka muuttuu ja tämä järjestö ei saa enää rahallista tukea tähän projektiin? Siinä Suomessa se on paremmin järjestetty. Toki, ensin se oli myös meillä oma hanke. Hankkeen jälkeen siitä on tullut vakituinen projekti sosiaalisysteemissä. Jokainen kaupunki osallistuu siihen. Se pitäisi muuttua myös täällä Saksassa. Saksassa on kyllä ongelmana, että on todella vähän tilaa rakentaa edes uusia vuokra-asuntoja. 

Harjoittelupaikassa ei ole paljon enää tapahtunut, koska monet kollegoista on lomilla. Viimeinen viikko on tuntunut enemmänkin siltä, että on vain istunut täällä, tehnyt kouluhommia ja jutellut joidenkin asiakkaiden kanssa. Olen tyytyväinen tähän harjoitteluun minun puolestani ja uskon, että myös ohjaajani on tyytyväinen. Sain viime viikolla jo arvosanan tätä harkkaan varten ja se oli 5. Eli paras mahdollinen. 

Viimeinen viikonloppu on nyt tulossa ja ensi viikolla keskiviikkona on sitten lähtö kohti Suomea. Pääsen taas matkustamaan junalla ja laivalla. Ihan kiva palata taas kotiin. En malta odottaa nähdä minun kaikki kaverit jo perjantaina.

Auf Deutsch

Jetzt neigt sich mein Praktikum langsam dem Ende zu. Die drei Monate sind wirklich schnell vergangen! Ich habe sehr viel gelernt und konnte das Gelernte auch bereits in der Praxis anwenden. Ich durfte mit vielen unterschiedlichen Klientinnen und Klienten arbeiten und wertvolle Erfahrungen sammeln. Auch die Erfahrungen aus meinen früheren Arbeitsstellen waren hier sehr hilfreich, da ich oft allein mit den Klientinnen und Klienten gearbeitet habe.

Ein Ziel des Praktikums war es, den sozialpädagogischen Ansatz des „Common Third“ kennenzulernen und anzuwenden. Während des Praktikums ist mir außerdem aufgefallen, dass es in Deutschland deutlich mehr Obdachlosigkeit gibt als in Finnland. Ein möglicher Grund dafür ist das finnische „Housing First“-Modell („Asunto ensin“). Dieses Modell gibt es zwar auch in Deutschland, allerdings meist nur in Form einzelner Projekte und abhängig von der jeweiligen Stadt.

In Münster gibt es beispielsweise ein „Housing First“-Projekt. Doch was passiert, wenn sich die Kommunalpolitik ändert und die Organisation keine finanzielle Unterstützung mehr erhält? In Finnland ist das System nachhaltiger organisiert. Auch dort begann „Housing First“ zunächst als Projekt, wurde später jedoch dauerhaft in das Sozialsystem integriert. Heute beteiligen sich alle Städte daran. Ein ähnliches Modell wäre auch für Deutschland wünschenswert. Allerdings besteht hier zusätzlich das Problem, dass es vielerorts nur sehr wenig Platz für den Bau neuer Mietwohnungen gibt.

In meiner Praktikumsstelle ist in den letzten Tagen nicht mehr viel passiert, weil viele Kolleginnen und Kollegen im Urlaub sind. Die letzte Woche hat sich eher so angefühlt, als hätte ich hauptsächlich im Büro gesessen, Aufgaben für die Hochschule erledigt und mich mit einigen Klientinnen und Klienten unterhalten.

Ich bin mit meinem Praktikum sehr zufrieden und ich glaube, dass auch meine Praxisanleiterin bzw. mein Praxisanleiter mit meiner Arbeit zufrieden ist. Letzte Woche habe ich bereits die Note für das Praktikum erhalten – eine 5, also die bestmögliche Note.

Nun steht das letzte Wochenende bevor, und nächste Woche Mittwoch geht es zurück nach Finnland. Ich werde wieder mit dem Zug und der Fähre reisen. Es wird schön sein, wieder nach Hause zu kommen. Ich kann es kaum erwarten, am Freitag endlich all meine Freunde wiederzusehen.

Matka kotia päin/Der Heimweg

Suomeksi

Tänään alkoi se pitkä matka, jonka tein tasan kolme kuukautta sitten tänne Saksaan. Suomessa takaisin olen torstaina illalla. Turkuun saavun, niin pääsen siitä kätevästi satamasta juna-asemalle. Mutta nyt ensin Muensteristä Hampuriin ja siitä sitten eteenpäin Kööpenhaminaan. Kööpenhaminasta jatkan matkaa Mälmöseen. Siellä odotan yöjunaa, joka vie minut Tukholmaan. Kahdentoista tunnin päästä olen jo Mälmössä. Tukholmassa minulla on nopea vaihto Viikkarin omaan bussipalveluun. Bussilla pääsen Viikarille, jossa odottaa minua aamiainen, lounas ja oma hytti. Tulen ensimmäistä kertaa matkustamaan päivälaivalla. Luin jo vähän ohjelmistoa ja paljon on kyllä tekemistä laivalla myös päivällä. Minä varmaan olen enemmän omassa hytissä! Tietenkin siinä samalla voi tehdä vielä koulutehtäviä, kuitenkin on vielä paljon kirjoitettavaa. Täällä blogissa näkyy sitten myös minun ammatillinen julkaisu, joka pitää tehdä tämän harjoittelun päätteeksi.

Olen iloinen, että uskalsin tehdä tällaisen matkan. Harjoittelupaikka on todella paljon opettanut minua ja antanut uutta näkökulmaa, mitä myös tarvitsen tulevassa työssäni. Olen oppinut, että asunnottomuus voi koskea ketä vaan. Minä tai sinä, joka luet tätä blogia, voimme olla jossain vaiheessa elämässämme asunnottomia. Eilen vielä puhuin meidän yksikkömme lääkärin kanssa tästä. Yhden asian haluan esille nostaa siitä keskustelusta. Se että, monet meinaa, että ihmiset ovat itse valinneet asunnottomuuden, ei ole totta. Voi olla, että jotkut ovat vapaaehtoisesti valinneet elämäntavan ilman asuntoa. Voisin kuitenkin väittää, että 90% on asunnottomia, koska heidän elämäntilanne on ollut hankala silloin ja vieläkin. Asunnottomuuteen kuuluu niin paljon muutakin, kuin vaan elää kadulla. Siihen kuuluu myös mielenterveys- ja päihdeongelmat. Moni minun yksikössä on päihdeongelmainen. Me ammattilaiset tiedämme sen ja yritetään kuitenkin tukea ja auttaa ihmisiä. Minun mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi joskus elämän aikana tutustua juuri näihin ihmisryhmiin. Se avartaa yllättävän hyvin silmät! Näin "normi elävänä" ihmisenä alkaa arvostamaan pieniäkin asioita elämässä. Se, että minulla on oma vuokra-asunto, valuvaa vettä ja sähköä ei ole itsestäänselvyys. Se, että minulla on vapaus matkustaa ympäri Eurooppaa tai maailmaa ei ole itsestäänselvyys. Se elämäntapa, mikä minulla on, ei ole itsestäänselvyys.

Auf Deutsch

Heute begann die lange Reise, die ich vor genau drei Monaten in Richtung Deutschland angetreten habe. Am Donnerstagabend werde ich wieder in Finnland sein. In Turku komme ich mit der Fähre an und kann von dort ganz bequem vom Hafen zum Bahnhof gelangen.

Doch zunächst geht es von Münster nach Hamburg und anschließend weiter nach Kopenhagen. Von Kopenhagen fahre ich nach Malmö. Dort werde ich auf den Nachtzug warten, der mich nach Stockholm bringt. In etwa zwölf Stunden werde ich bereits in Malmö sein. In Stockholm habe ich einen kurzen Umstieg in den Busservice von Viking Line. Mit dem Bus geht es direkt zum Schiff, wo bereits mein Frühstück, Mittagessen und meine Kabine auf mich warten.

Zum ersten Mal werde ich mit einer Tagesfähre reisen. Ich habe mir das Bordprogramm schon angesehen – auch tagsüber gibt es auf dem Schiff viel zu erleben. Wahrscheinlich werde ich aber die meiste Zeit in meiner Kabine verbringen. Dort kann ich gleichzeitig noch an meinen Studienaufgaben arbeiten, denn ich habe noch einiges zu schreiben. In diesem Blog wird später auch meine fachliche Abschlussveröffentlichung erscheinen, die ich im Rahmen dieses Praktikums verfassen muss.

Ich bin froh, dass ich den Mut hatte, dieses Abenteuer zu wagen. Mein Praktikumsplatz hat mich fachlich und persönlich sehr bereichert und mir neue Perspektiven eröffnet, die ich in meiner zukünftigen beruflichen Tätigkeit gut gebrauchen kann.

Ich habe gelernt, dass Obdachlosigkeit jeden treffen kann. Mich, dich oder jeden anderen, der diesen Blog liest. Erst gestern habe ich mit dem Arzt unserer Einrichtung darüber gesprochen. Aus diesem Gespräch ist mir vor allem eine Sache besonders in Erinnerung geblieben: Viele Menschen glauben, dass Obdachlose sich ihre Situation selbst ausgesucht haben. Das stimmt so nicht. Natürlich gibt es einzelne Menschen, die sich bewusst für ein Leben ohne festen Wohnsitz entschieden haben. Ich würde jedoch behaupten, dass etwa 90 Prozent der obdachlosen Menschen aufgrund schwieriger Lebensumstände in diese Situation geraten sind und bis heute mit den Folgen kämpfen.

Zur Obdachlosigkeit gehört weit mehr, als nur auf der Straße zu leben. Häufig spielen psychische Erkrankungen und Suchterkrankungen eine große Rolle. Viele Klienten in meiner Einrichtung kämpfen mit einer Suchterkrankung. Wir als Fachkräfte wissen das und versuchen dennoch, sie bestmöglich zu unterstützen und zu begleiten.

Meiner Meinung nach sollte jeder Mensch im Laufe seines Lebens einmal mit dieser Personengruppe in Kontakt kommen. Das erweitert den eigenen Horizont auf beeindruckende Weise. Als Mensch mit einem „ganz normalen“ Alltag beginnt man plötzlich, selbst die kleinen Dinge im Leben wert zuschätzen.

Dass ich eine eigene Mietwohnung habe, fließendes Wasser und Strom nutzen kann, ist keine Selbstverständlichkeit. Dass ich die Freiheit habe, durch Europa oder sogar um die Welt zu reisen, ist ebenfalls keine Selbstverständlichkeit. Das Leben, das ich führen darf, ist ein großes Privileg – und dafür bin ich heute dankbarer denn je.

Mistä asunnottomuus johtuu ja miten sen voisi ehkäistä?